Rotarysäätiön varainhankinta – PolioPlus
Rotarysäätiö on suunnannut lahjoitusvarojaan polion hävittämiseen toista miljardia dollaria. Varat ovat kertyneet suurelta osin rotareiden ja rotaryklubien lahjoituksina.
Vuonna 2013 on Rotary International päättänyt yhdessä Bill ja Melinda Gatesin säätiön kanssa tämän viimeisen vaiheen rahoittamisesta yhteensä 525 miljoonalla dollarilla seuraavan viiden vuoden aikana, josta kolmas vuosi alkoi 1.7.2015. Gatesin säätiö lahjoittaa polion hävittämiseen kaksinkertaisen summan, jonka rotarit lahjoittavat aina 35 MUSD/vuosi saakka. Vuosittainen jäsenkohtainen lahjoitustavoite on täten n. 29 USD.
PolioPlus-ohjelmaan tehdyt lahjoitukset kartuttavat lahjoittajan (rotari tai klubi) PHF-pistetiliä samalla tavoin kuin lahjoitukset Vuosirahastoon.